Vauvan tuoksua....

Nostalgia nousi pintaan tällä viikolla. Muistelin aikaa yli kahdenkymmenen vuoden takaa: melkoisen rankan aloituksen jälkeen pitelin tuhisevaa pientä nyttyä sylissäni. Vauvan tuoksu, auringon paiste, ystävänpäivä. Serkkuni Taina oli mukana ensi metreiltä saakka jakamassa valvotun yön ja melkoisen isoäänisen ja tuskaisen prosessin loppuun. Ja uuden ihmisen alkuun. Muistan, kuinka vauva nosti uskomattoman ylpeyden ja onnellisuuden tunteet pintaan. Kaikki kivut oli unohdettu pienen sinappikoneen tuhinan myötä. Ihmettelen edelleen, kuinka taitavasti sitä heti osasi toimia juuri niin kuin äidin tulee toimia. Pienestä alusta kasvoi hieman isompi ihminen. Noin kaksi metriä vartta on tuo vauveli kasvanut ja aloittanut oman (melko :) ) itsenäisen elämän.

Nämä ajatukset toi mieleeni pikkuinen Elisa. Ihana kummityttöni Sanni - yksi kahdeksasta - pyöräytti tyttärensä vajaat kaksi kuuta sitten. Elisan mummin kanssa pääsin tutustumaan uuteen pieneen ihmiseen - ja tiedättehän te millaista se on. Rajatonta ihastelua, vauvan tuoksun nuuskuttelua (curryn tuoksun läpi), pienten varpaiden ihmettelyä ja ihmisenalun halailua. Oli hauska katsoa, kuinka tämä pieni ihminen opiskelee elämää. Neiti tutki katseellaan kaikkea kiiltävää. Hopeiset napit mustalla pohjalla, Maija-tädin taiteilemat selkeäkontrastiset taulut, mustavalkoinen Marilyn-juliste, heijastava kultainen pussi ja ennen kaikkea Herra Hymynaama. Jälkimmäisen muistan itse varsin hyvin oman mussukan alkutaipaleelta. Ei ole hra Hymynaama vanhentunut päivääkään (niin kuin en minäkään....).

Sanni-äiti ja Mikko-isä osoittautuivat erittäin taitaviksi vanhemmiksi ja neidin käsittely näytti siltä, kuin lapsi olisi heidän seitsemäs, ei ensimmäinen harjoituskappale. Pienestä pikisilmäisestä kummitytöstä on ihan oikeasti kasvanut aikuinen! Ja äiti!

Mutta älkää luulkokaan, että suostuisin vielä itse mummoilemaan. Olen ikinuori ja teini-ikäinen vielä seuraavat 30 vuotta. Ainakin... Olen kuitenkin onnekseni siinä asemassa, että kauhean paha vauvakuume ei enää tartu ja saan keskittyä vain nauttimaan toisten tekemistä pienistä ihmisistä. Ja sitten kun tulee se rankempi paikka ja pienestä ihmisestä lähtee se isompi ääni, voin siirtyä takavasemmalle ja jättää valvomisen nuoremmille. Iän tuomia positiivisia etuuksia sekin.