Polvi

En ole koskaan ollut kovin reipas, kun on kysymys kivusta. Synnytyksenkin olisin antanut mieluusti jonkun toisen hoidettavaksi, jos olisin vain pystynyt. Polven lumpio eksyi polven taakse liukastuttuani pahasti. Revin sen kaksin käsin suunnilleen vanhalle paikalleen ja huusin lohduttomasti ärräpäitä. Varmasti kuului Korvatunturille asti. Pari päivää konkkasin ja ihmettelin alati turpoavaa jalkaani. Viimein pakottauduin terveyskeskukseen lääkärille, joka suositteli siihen laitettavaksi "vaikka pakasteherneitä". Parin päivän pakastehernekuurin jälkeen menin yksityiselle lääkärille. Hän punkteerasi polvesta verensekaista nestettä, kuvautti jalan ja lähetti Kirurgiselle poliklinikalle. Eläköön kalliit yksityislääkärit!

nivelsiteen uusi kiinnityskohta näkyy hyvin röntgenissä

Kutsu kontrolliin tuli yllättävän pian ja jo kuukauden päästä olin leikkauksessa. Ensimmäisessä sellaisessa. Polven nivelsiteet olivat niin pahasti revenneet, etteivät ne pitäneet polvilumpiota enää lainkaan paikallaan. Tilannetta korjattiin useamman vuoden ajan kolmen leikkauksen verran. Homer, Gallazzi ja muita hienoja operaatioita. Olin lopulta tyytyväinen "melko-hyvään-tilanteeseen", joskin polvea särki ja sen hermot olivat totaalisen sekaisin. Jo pieni hipaisu sai aikaan joskus infernaalisen karjaisun. Tämä oli erityisen harmillista pienen syliin kapuavan pojan tähden. Monta kertaa sai pieni pelästyä äidin tuskanhuutoa. Liekö saanut traumoja, pieni. Antaa onneksi vielä, kaksimetrisenä, halata. Ainakin joskus.

Kieltäydyin neljännestä leikkauksesta, jolla oli tarkoitus korjata polven hermotuksia. Koska jokainen leikkaus tuntui vievän tilannetta vain huonompaan suuntaan, en ollut valmis enää operoitavaksi. Liikkuminen oli hidasta ja kipuilevaa. Hermokipu oli erityisen ikävää: en voinut sen vuoksi konttailla lattialla lapseni kanssa. Enkä yhdenkään miehenpuolikkaan edessä - anteeksi irstaanpuoleinen valaistus.

Polvi kuitenkin leikattiin vielä kerran. Yllättäin siihen tuli liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen uudenlainen voimakas kipu, joka lähti pois ja tuli takaisin. Kun töiden ruokatauolla kävin kaupassa ja tulin takaisin jalkaani raahaten, itkien , tajusin että apua on saatava. Polven takana oli mm. Bakerin kysta, joka täytyyi rasituksessa nesteellä ja joka punkteerattiin akuutisti. 2 dl nestettä ja pari kalsiumhelmeä lähti jalasta hervottoman isolla neulalla ja ruiskulla. Sain jälleen lähetteen sairaalaan polvileikkaukseen. Kutsua odotellessani tiedustelin jonotilannetta: polvileikkaukseen pääsisi reilun 6 kk:n päästä! Esimieheni ei ollut valmis päästämään minua näin pitkälle sairaslomalle, joten työpaikkani kustansi leikkauksen. Ja minä maksoin veroseuraamukset. Näin ollen noin kolmanneksen myös leikkauksesta.

Polven kierukka oli lopullisesti hajonnut. Se taittui välillä kaksinkerroin, jonka vuoksi en pytynyt ajoittain astumaan jalalleni enkä liikuttamaan sitä. Tämä rasitus pumppasi myös nestettä kystaan. Välillä polvikierukka oli nätisti paikallaan ja kävely onnistui melko hyvin. Leikkauksessa poistettiin hajonnut osa ja sen jälkeen sain valokuvia polveni sisältä: polven luut olivat jo pahoin kuluneet, sillä kierukka ei ollut suojannut niitä pitkään aikaan. Lisää niveloperaatioita siis lienee vielä edessä. Polvi ei myöskään ollut normaalissa asennossa monien leikkausten jälkeen. Tämän vuoksi polven luiden väärät kohdat hankasivat toisiaan vasten. Tämä tieto oli muinoin yksi syy painonpudotuksen tarpeellisuudelle. Haluan pystyä kävelemään veilä mahdollisimman pitkään. Nyt olen päätöksestä perin iloinen ja kuntoilu on noussut uuteen kukoistukseensa.

Nyt tämä likka ponkaiseekin aurinkoiselle sauvakävelyreissulle! Tsau!

Kujakolli Tallinnasta - meille tarkoitettu

Olen aina pitänyt eläimistä. Ainakin karvaisista sellaisista (käärmeet, hämähäkit ja muut iljetykset eivät siis t-o-d-e-l-l-a-k-a-a-n- kuulu tähän kastiin). Kun olin kansakoululainen (aivan, olen toooosi vanha!), meidän perheeseemme tuli ihana pieni karvainen makkara, karkeakarvainen mäyräkoira Bessie. Siitä lähtien mäyrikset ovat olleet ehdottomia suosikkejani. Bessie oli kuten niin moni rotukaverinsakin: itsepäinen, talvipakkasia vihaava, marttyyriyteen taipuvainen Drama Queen.14 ihanaa vuotta saimme nauttia siitä.

Kun oma muksu oli pieni, oli ilmassa monenlaista vauvakuumetta eläimiin liittyen. Espanjan-reissulla käärmeiden syötäväksi tarkoitettu rotanpoikanen nukahti käteeni ja eläintenhoitaja olisi antanut sen meille saman tien omaksi. Sen verran järki oli matkassa pienoisen iljetyksen rinnalla, että rotta jäi Espanjaan elämään sille tarkoitettua erittäin lyhyttä elämäänsä. Ajatus omasta lemmikistä kuitenkin sai jälleen kipinää.

Kävin tiiviisti Hesyn ja Pelastetaan koirat ry:n  sivuilla katsomassa lemmikkejä. Aina kuitenkin järki toimi: kuntoutuksissa juoksemisen lisäksi olemme aivan liian mukavuudenhaluisia koiran hoitajiksi eivätkä päivittäiset pissatuslenkit tuntuneet toteutuskelpoiselta ajatukselta. Kävin myös em. sivujen kissaosostoilla, mutta en vielä kokenut kissoja omikseni. En osaisi sellaista hoitaa eikä sellainen varmasti ole yhtä ihana kuin koira!

Sitten tapahtui - uni: olin kävelemässä Helsingin juna-aseman laiturilla. Vastaani käveli firman esimies kissankuljetuslaatikon kanssa. Laatikossa oli punertava, kaunis kissa. Kysyin suoraan, että "Et kai ole menossa lopettamaan tuota?". Vastaus oli kylmä "Kyllä". -"Ellet sinä ota sitä....". Tähän kuvaan alkoi aamu ja työpäivä. En ajatellut tuota unta sen isommin ennenkuin illalla kävin taas tutuilla sivuilla katselemassa eläimiä. Uneni kissa tuijotti yllättäin minua näytöltä! Kuukauden päästä tuo kissa oli meillä. Majesteetillinen Magistral.

Magi oli jo 3-vuotias kolli, joka oli leikattu ennen meille muuttoa. Se oli elänyt koko ikänsä Tallinnan kaduilla, eikä sillä ollut juurikaan kokemusta ihmisistä. Siksipä ensimmäisen vuoden aikana ruoka hävisi kiposta, kirjat putosivat kirjahyllystä, kikkareet ilmestyivät pottaan ja sohvaan pissat ilman, että näimme koko kissaa kuin pari kertaa. Se otti tavakseen merkata sohvan siitä kohdasta, jossa poika tapasi istua. Selvää reviiripeliä! Kun löytyi aurinkoinen kohta tai tyhjä sänky, se otti kaiken irti sisäkissana olosta. Ääntäkään se ei päästänyt ensimmäisenä vuotena, vaikka yritin sitä houkutella aina kun sitä näin.

Nyt kolli on asunut meillä jo 7 vuotta. Se on oppinut puhumaan (puheterapeutin kissa :D): se pyytää ruokaa ja huomiota aivan erilaisin naukauksin. Syliin se ei edelleenkään mielellään halua, mutta köllii kiinni kankussa sohvalla, kun naputtelen päivityksiä, ja puskee otsaan, jos se on oikealla korkeudella. Jos vaihdan huonetta, kissa tulee perässä. Sosiaalinen pakkaus siis. Viime joulukuussa se oppi vihdoin käyttämään raapimispuuta. Tätä ennen kynsien viilauksen hoiti paksu mattomme! Sohva on päässyt jo vähemmällä kusemisella, vaikka muovifrotee on siinä päällä edelleenkin. Varmuuden vuoksi. Kolli juoksee itse häpeämään vessaan, jos liru on tullut ja emäntä karjaisee. Mutta hyvin harvoin tuota enää tapahtuu. Lattialämmitys on huippua ja sängyssä loikoilu (ilman ihmistä) päivän kohokohta. Ihan kotikissaksi tämä on kasvanut. Oma mussukka, kujakolli.

Nyt kun se on testattu, voin sanoa kissan olevan aivan yhtä ihana ja koulutettava kuin koira. Ja helpompi: se tekee tarpeensa sisälle ja nuo jätökset voi sitten tyhjentää, kun itselle parhaiten sopii. Se ei istu käskettäessä, mutta pysähtyy, kun päättäväisellä äänenpainolla sanoo sen nimen tai "EI". Kovin montaa kertaa se ei yritä tehdä kiellettyä asiaa, joten oppiihan tuo paljon tarpeellisia taitoja. Ja sen luottamus meihin kaksijalkaisiin on jo melko kova - vaikka kerran vuodessa taistellaan matolääkitys kurkkuun. Välillä toki tulee edelleen kissamaisia pimahduksia ja se pinkoo ympäri huushollia tuli hännän alla.

Minä ja Magi, kaksi senioria. Yhdessä, rinnatusten. Pusketaan toisiamme ja keskustelemme. On mukavaa, että on seuraa. Muttei liian vaativaa. Meille riittää se, että on toinen. Jonka kylkeen voi kiinnityä. Hiljaa.

Äänimaisemia kerrostalossa

Ennen aloittamistasi varoitan: tämä teksti on nyt täynnänsä vuodatusta ja valitusta. Jonnekinhan tämä täytyy purkaa.....

Olen aina ollut yliherkkä äänille. Nuorena takapihan fasaani oli päätyä narun jatkeeksi huudeltuaan puolet vuodesta 4-8 välillä aamuisin. Samoin katolla juoksevat oravat ja harakat. Luennoilla tai tenteissä vieruskaverin korinat ja niiskuttelut olivat usein viedä keskittymisen kokonaan. Yöni olen nukkunut korvatulppien kanssa jo yli 20 vuotta. Ilman ei pärjää. Tulpat leikkaavat puheen ja muun peruskohinan pois, mutta eivät koirien haukuntaa ja yläkerran kanta-astuntaa. Nämä kantautuvat läpi syvemmänkin unen ja se oli sitten siinä. Se nukkuminen.

Kun muksu oli pieni, asuimme kerrostalon alimmassa kerroksessa. Silti kerrostalossa asuttaessa juoksutin pojan päivisin ulkona uuvuksiin ja tarjosin mahdollisimman vähän rattaissa istumista, sillä sisällähän ei saa juosta jotteivät naapurit häiriintyisi. Kerrostalossa ainakaan. Jalan kopina on kerrostalossa se äänii, joka kantautuu paitsi naapuriin, niin erityisesti sinne alakertaan. Talon rakenteet toimivat rummun kalvona ja astunta voimistuu niissä kulkiessaan komeasti. Ainakin 50-luvulla rakennetuissa.

Asun siis rummun sisällä. Surukseni. Kun ylhäällä asuu pienehkö ihminen, joka kertoo mielipiteensä juoksemalla, tömistellen vuorojaloin ja hyppimällä, on sietokykyni koetuksella. Samoin lamput, jotka ovat hajonneet tuon hyppimisen aiheuttamiin tärinöihin - tuntuu muuten sohvalla istuessa mukavasti myös selkänojan tärinänä. Tämän vuoksi koen lähteväni lepäämään mm. työmatkoille. Nurinkurista, eikö. Ja kauhulla odotan, kun tuon pienen ihmisen pikkuveli lähtee liikkeelle. Sittenhän niitä on kaksi rumpalia yläkerrassa.

Ihan oikea rumpali onkin sitten seinän takana. Ja viulisti. Ja pianisti, joka osaa yhden kappaleen. Vaikka rummut on selvästi yritetty vaimentaa, se naputus kuuluu hyvin. Ja viulusta ei tarvinne sanoa mitään. Nämä äänet toistuvat onneksi päiväsaikaan eivätkä pakota heräämään epäinhimilliseen aikaan. Ne peittyvät TV:n ja radion ääniin kohtuullisesti (toisin kuin askellustöminä).

Minusta on mielenkiintoista, että puhelin laitetaan äänettömälle, kun halutaan sen olevan hiljaa. Jos tämä värinälaite on pöydän päällä, se kantautuu kauemmaksi ja isompana, kuin puhelimen varsinainen soittoääni. Tuota tärinää on sitten mukava kuunnella aamuisin kukonlailun aikaan. Myönnetään, että päivisinkin se tuppaa herättämään erittelemättömiä tunteita. Argh.

Yksi mielenkiintoinen ääni kodissamme on jatkuva pärinä aamuseitsemästä iltaan asti. Alkunsa se sai joulun jälkeen, joten jonkin sortin jouluahja se lienee. Ääni ei tule pihalta, jossa myllää metron työmaa. Ääni kantautuu vastaan päästessäni rappukäytävään. Mutta sitä on vaikea paikallistaa. Mutta joka paikkaan se kantaa. Tuo porakoneenomainen ääni on saanut mielikuvituksen laukkaamaan. Voisiko se olla eläkeläisen nautinnoksi hankittu hieromaistuin (aivan liian kova ääni kyllä siihen). Ääni näet voimistuu välillä. Toinen mahdollisuus on mekaaninen itsensä-viihdyttämis-väline. Siis sellainen, jonka voi ostaa ruskeaan paperiin käärittynä postimyynnistä. Mutta ajatus siitä, että joku jaksaisi leikkiä moisella lelulla alituiseen, tuntuu mahdottomalta (ja aivan liian kova ääni siihenkin). Joku aikuisten kidutusvälineeksi suunniteltu lasten lelu kenties? Nytkin se mukavasti "soi" taustalla. Pohdinta jatkunee edelleen.... Ja Norah Jones peittää nykyään tuon turruttavan äänen. Mieluiten olisin pelkässä hiljaisuudessa.

Pidän koirista, mutten haukunnasta. Olen sitä mieltä, että kun hankkii koiran kerrostaloon, tulisi ottaa sellainen lemmikki, joka myös sopii kerrostaloon. Se tulee myös kouluttaa: koira oppii kyllä hyvin, missä ja milloin se saa haukkua ja missä ei. Olemme kissan kanssa välillä yhtä stressaantuneita haukkumiseen. Mutta tilanne on onneksi hieman muuttunut keskusteltuani asiasta naapurin kanssa. Enää ei tarvitse herätä ensin oman aamulehden tuloon. Ja sitten naapurin lehden tuloon. Yksin tuo karvaturri jaksaa räksytellä edelleen...

Pesukonetta ei tarvitse laittaa pyörimään kello 23.00 tai 5.00, sillä tiedoksenne: se linkoamin kuuluu kauas! Rappukäytävässä ei tarvitse keskustella isoon ääneen kuulumisista tai huudella ylhäältä alas viimeisiä ohjeita ulos lähtevälle. Ne voi kertoa sitten ulkona tai sisällä. Ihan kaikkien rapun talouksien ei tarvitse kuulla, kuinka se viimeisin lomamatka sujui tai kuinka tuli hankittua uusi auto. Lasten ei tarvitse laulaa tarhan  lempilauluja neljän kerroksen matkaa isoon ääneen. Onhan se suloista, mutta sen malttaa säästää kotiin asti. Ja vaikka niistä rautakaiteista lähtee upea kalina kepillä naputellessa, ei sitä silti oikeasti tarvitse tehdä. Ääniherkkänä - ja toiveikkaana - hankin asuntoon pirun kalliin äänieristeoven. Vaan eipä tuo auta. Samat äänet kulkee jostain rakosesta edelleen sisään.

Kyse on mielestäni ihan vain toisten ihmisten huomioon ottamisesta. Hyvistä käytöstavoista. Vai olenko ihan väärässä? Kun asutaan tiiviisti ja talon seinät päästävät äänet reippasti läpi, voi aina miettiä mitä naapuriin kuuluu. On toki ääniä, jotka kuuluvat elämään: joskus pitää ääntä korottaa ja nostaa volyymiä, itkeä tirauttaa. Mutta aina on myös tilanteita, joissa voisi miettiä miten volyymitasoa voisi vähentää.

Myönnetään: voisin paremmin keskellä ei mitään ja ihan yksin. Ja voisin keskustella näistä äänistä enemmänkin naapureiden kanssa. Mutta tuo kynnys on korkealla. Etenkin kun tiedän omat yliherkkyyteni äänien suuhteen. Kynnys madaltui hieman, kun yrittäessäni myydä asuntoa muutama vuosi sitten välittäjä kertoi näytössä tulleista möykkä-kommenteista. Vieraanikin ovat lähteneet kommentoimaan ja ihmettelemään töminöitä, pärinöitä ym. Eli ihan tyhjästä en koe nyt urputtavani. Kun seuraavan kerran törmään asianomaisiin, niin sitten yritän keskustella asiasta. Tai löydän sitä ennen uuden kohtuuhintaisen asunnon kerrostalon ylimmästä kerroksesta ilman seinänaapureita. Tai yhden tason tönön jossain ... pääkaupunkiseudulta.

In My Dreams!

Erittäin niukkaravinteinen ruokavalio ja painon hallinta, VLCD / ENE

Tuntuuko sinusta, että kun haistatkin ranskalaisia tai suklaata, vyötärölle pamahtaa kaksi kiloa lisää painoa? Tai että syöt kuin perhonen, mutta maha senkun paisuu kuin virtahevolla? Otan osaa. Aidosti! Sillä minäkin olen ollut siellä. Kun olin saanut ihanan pienen poikani, sain painoni nopeasti laskemaan. Poika söi kuin hevonen ja yksinäisenä kärräsin häntä vaunuissa pitkiäkin lenkkejä. Odotin innolla töihin paluuta ja tanssiharrastuksen alkamista.

Sitten hajosi polvi. Se on ihan oma tarinansa, mutta rikkinäisen jalan kanssa ei ole helppo kuntoilla tai liikkua. Erityisesti tanssimisesta luopuminen ahdisti. Masensi. Pari palaa suklaata helpotti. Ja muffinssi. Ja pasta. Ja....

Tuttua? Aika ajoittain sain painoa alas, milloin onnellisen rakastumisen, milloin jonkun muun motivaattorin avulla. Vaan aina tuli painoa lisää ja uusi kymmenkilon raja-aita murtui. Lohduttauduin ja puolustauduin perintötekijöillä ja rikkinäisellä jalallani, mutta se ei auttanut tilannetta.

Kun lääkäri sanoi kirjoittavansa minulle taas uutta lääkettä, tällä kertaa verenpaineeseen, kieltäydyin. Pyysin sen sijaan lähetettä painonhallintaryhmään, sillä en enää kokenut itse hallitsevan tilannettani. Olin toki itsekin käyttänyt muutaman kerran VLCD (Very Low Calory Diet) / ENE (Erittäin Niukkaenerginen Ruokavalio) -tuotteita, mutta paino ei pysynyt alhaalla. Ryhmässä sain päivitystä painonhallintatietoihini, tosin tuttua sellaista. Lisäksi sain puhtia laihduttamiseen 10 viikon pussittelusta.

Kuvat napattu tuottajien sivuilta. Valikoimaa siis löytyy runsaasti. Kokeilemalla löydät omat mielilitkusi.

Erittäin niukkaenerginen ruokavalio voi auttaa alkuun laihdutettaessa, mutta se yksistään ei ole ratkaisu lihomiskierteen katkaisuun. Se on helppoa. Useimmille. Ainakin minulle. Ei tarvitse laskea kaloreita, vitamiineja tai proteiineja. Ei tarvitse punnita ruokia tai laskea pisteitä. Tuotteista saa kaiken, mitä ihminen tarvitsee. Mutta kaloreita tulee vain alle 600 / vuorokausi.

VLCD-/ENE-dietin aikana keho menee ketoosiin. Se tarkoittaa sitä, että keho alkaa käyttämään varastoimiaan rasvoja. Samanlainen tilanne tulee, jos noudattaa tiukkaa hiilihydraatitonta diettiä. Tämä ei ole pitemmän päälle terveellistä, sillä mm. aivot ja lihakset tarvitsevat hiilihydraatteja toimiakseen kunnolla. Myös sisäelimet voivat vahingoittua, jos diettiä jatkaa liian pitkään. Siksi painonhallintaryhmä on se ainoa paikka, missä ENE-diettiä voi noudattaa yhtäjaksoisesti 10 viikkoa. Kontrolloidusti ja turvallisesti. Jos saisit tuon saman 600 Kcal tavallisesta ruuasta, ei keho saisi tarvitsemaansa määrää proteiineja, vitamiineja, hivenaineita ja mineraaleja. Tämä aiheuttaisi sen, että lihakset alkaisivat surkastua ja keho voisi huonosti. Sisäelimille aiheutuisi vahinkoa.

Vaikka ENE-ruokavalio on helppoa, siitä luopuminen ei välttämättä ole. Siksi painonhallintaryhmän loppupuolella harjoitellaankin syömään oikein ja terveellisesti. Se tarkoittaa jokaisen suupalan miettimistä ja harkitsemista. Proteiinien, vitamiinien, hivenaineiden ja mineraalien kontrolloimista. Ja kaloreiden.
Painonhallintaryhmän avulla lähti itselläni upea painonpudotus alkuun. Vuodessa sain yli 30 kg pois elopainostani. Painon karistessa myös liikunta helpottui ja ihana "noidankehä" tuki edistymistä. Paino alas, liikuntaa lisää, paino enemmän alas, liikuntaa vieläkin enemmän.

Tosin kun keho on tottunut vähäiseen kalorimäärään, se tuppaa kuurin jälkeen tallentamaan kaiken mahdollisen talteen. Eli kieltämättä jonkinasteinen noidankehähän tästä helposti tulee. Älä siis luota  liian helppoon ratkaisuun!

Motivaatio pitää olla kohdallaan. Porkkanoita, jota kohti porskuttaa (mikä mielikuva). Tähän paikaan täytyy siis tehdä pieni tunnustus: painonpudotuksen motivaattorina toimi vahvasti vajaa vuosi aiemmin varaamani matka Karibian-risteilylle. Ja mitenköhän penniä venyttelevä yksinhuoltaja sinne pääsi? Voittamalla matkalahjakortin nettikilpailusta! Joku sen voiton aina näköjään saa ja nyt se olin minä! Jo oli aikakin....

Mikä olisi tämän pätkän opetus? Hyvä motivaattori kannustaa eteenpäin. Kaikkea kohtuudella, myös ENE-ruokia ja -litkuja. Mitään oikotietä onneen ei oikeasti taida olla, vaikka siitä itse aina unelmoi. Sinä itse olet oman onnesi seppä.

Tämähän alkaa tulla jo tavaksi: sairaalareissu

Vaikka viherpiipertäjänä olenkin julkkisen liikenteen kannattaja, sen käyttö on joskus haastavaa Suomen pakkasissa. Tänä aamuna näin bussini takavalot, kun pääsin pysäkille. Ei ollut kuin reilu 10 minuuttia etuajassa. Siksipä koko reissu olikin pakkasessa hyppimistä bussivaihtojen takia. Koska olin missannut reittioppaan suositteleman bussin, ei seuraava bussivaihto ollutkaan enää kovin sujuva: odottelin pakkasessa varpaiteni ja muiden palelevien ruumiinosien mielestä aivan liian pitkään.

Kun bussi vihdoin tuli, oli se juuri yön jälkeen ajoon otettu = jääkylmä. Ulkona liikkuessa sai veren edes jotenkin kiertämään. Bussissa istuessa tuska kasvoi potenssiin kymmenen. Kun viimein pääsin perille, ei jalat enää tunteneet mitään ja kroppa tärisi kauttaaltaan. Matka korvasi avantouinnin. Eikös se ole terveellistä!

Yhtään mieltäylentävää ei ollut matkan määränpääkään: Jorvin sairaala on aina yhtä ahdistava paikka, vaikka siellä ensimmäiset työrupeamani teinkin 16-vuotiaana. Eka palkka oli muinoin upea asia. Mutta sitä mielialaa en tänään saanut päälle. Pyrin aina olemaan ajoissa paikalla (bussikämmeistä huolimatta olinkin ajoissa) ja siksi sapettaa ihmiset, jotka tulevat myöhässä paikalle ja ihmettelevät isoon ääneen, kuinka eivät ole ehtineet vielä täyttää kotiin tulleita kaavakkeita - jotka toki voisi täyttää jo kotona. Näitä sitten odotellaan ja ihmetellään ja muut joutuvat odottamaan tämän vuoksi vielä lisää.

"Olemme koulutussairaala, jonka vuoksi vastaanotolla voi olla opiskelijoita mukana". Ja näinhän se oli. Pitkällisen odottamisen jälkeen pääsin lääkärin ja opiskelijoiden ihmeteltäväksi. Ei kovin kiva. Pienessä sumussa käytiin läpi oireet ja ongelmat ja tutkailtiin ja pähkäiltiin. Valkoiset ja palelevat varpaat saivat ansaittua sääliä. Tähysteltiin ja ultrattiin oikein kunnolla. Yllättäin annettiin "ensimmäinen vapaa leikkauspäivä" toukokuulle. Jotenkin olin odottanut, että ongelma voitaisiin hoitaa ilman operaatiota, mutta ei. Niinpä siis tulossa on vuoden sisään jo kolmas leikkaus. Heti perään hoitajalle, joka haastatteli valmiiksi tiedot leikkausta varten, antoi ohjeet suullisesti ja paperilla. Naistenlehtien lukua labrajonossa, verta tuubiin ja sydänfilmi. Valmis suoraan leikkauspöydälle tämän jälkeen.

Pahoitellen mietin työtäni. Poissaoloja on tullut enemmänkin kuin tarpeeksi. Asioiden sisäistäminen vaatii enemmän työtä ja nuppi tuntuu olevan välillä huonosti vastaanottavainen kaikelle uudelle. Mutta sille ei voi mitään, että kroppa antaa jostain kohtaa myöten vanhenemiselle. Kovasti yritän pistää hanttiin. Vakaasti olen sitä mieltä, että vaivoja olisi paljon enemmän ilman aktiivista työstämistä kunnon ylläpitämiseksi. En suostu vielä kroonikoksi. En, pentele! Ihmetellään sitten tilannetta toukokuussa lisää.

Vauvan tuoksua....

Nostalgia nousi pintaan tällä viikolla. Muistelin aikaa yli kahdenkymmenen vuoden takaa: melkoisen rankan aloituksen jälkeen pitelin tuhisevaa pientä nyttyä sylissäni. Vauvan tuoksu, auringon paiste, ystävänpäivä. Serkkuni Taina oli mukana ensi metreiltä saakka jakamassa valvotun yön ja melkoisen isoäänisen ja tuskaisen prosessin loppuun. Ja uuden ihmisen alkuun. Muistan, kuinka vauva nosti uskomattoman ylpeyden ja onnellisuuden tunteet pintaan. Kaikki kivut oli unohdettu pienen sinappikoneen tuhinan myötä. Ihmettelen edelleen, kuinka taitavasti sitä heti osasi toimia juuri niin kuin äidin tulee toimia. Pienestä alusta kasvoi hieman isompi ihminen. Noin kaksi metriä vartta on tuo vauveli kasvanut ja aloittanut oman (melko :) ) itsenäisen elämän.

Nämä ajatukset toi mieleeni pikkuinen Elisa. Ihana kummityttöni Sanni - yksi kahdeksasta - pyöräytti tyttärensä vajaat kaksi kuuta sitten. Elisan mummin kanssa pääsin tutustumaan uuteen pieneen ihmiseen - ja tiedättehän te millaista se on. Rajatonta ihastelua, vauvan tuoksun nuuskuttelua (curryn tuoksun läpi), pienten varpaiden ihmettelyä ja ihmisenalun halailua. Oli hauska katsoa, kuinka tämä pieni ihminen opiskelee elämää. Neiti tutki katseellaan kaikkea kiiltävää. Hopeiset napit mustalla pohjalla, Maija-tädin taiteilemat selkeäkontrastiset taulut, mustavalkoinen Marilyn-juliste, heijastava kultainen pussi ja ennen kaikkea Herra Hymynaama. Jälkimmäisen muistan itse varsin hyvin oman mussukan alkutaipaleelta. Ei ole hra Hymynaama vanhentunut päivääkään (niin kuin en minäkään....).

Sanni-äiti ja Mikko-isä osoittautuivat erittäin taitaviksi vanhemmiksi ja neidin käsittely näytti siltä, kuin lapsi olisi heidän seitsemäs, ei ensimmäinen harjoituskappale. Pienestä pikisilmäisestä kummitytöstä on ihan oikeasti kasvanut aikuinen! Ja äiti!

Mutta älkää luulkokaan, että suostuisin vielä itse mummoilemaan. Olen ikinuori ja teini-ikäinen vielä seuraavat 30 vuotta. Ainakin... Olen kuitenkin onnekseni siinä asemassa, että kauhean paha vauvakuume ei enää tartu ja saan keskittyä vain nauttimaan toisten tekemistä pienistä ihmisistä. Ja sitten kun tulee se rankempi paikka ja pienestä ihmisestä lähtee se isompi ääni, voin siirtyä takavasemmalle ja jättää valvomisen nuoremmille. Iän tuomia positiivisia etuuksia sekin.

Metabolinen oireyhtymä

Metabolinen oireyhtymä on sairaus, joka koskee vuosittain yhä useampaa suomalaista. Se on elintasosairaus, joka kulkee käsi kädessä huonojen ruokailutottumusten ja vähentyneen liikunnan kanssa. Lihominen lienee sen ensimmäisiä merkkejä. Kun painoa tulee lisää ja liikkuminen on vähäistä, alkaa verisuonet jossain vaiheessa tukkeutua. Tämä nostaa kolesteroliarvoja ja altistaa kakkosluokan diapetekselle. Kun vielä saadaan verenpaine nousemaan (tuo lienee perin helppoa hektisessä maailmassa), on metabolinen oireyhtymä valmis.

Lääkkeillähän nämä hoidetaan, mutta oloa lääkkeetkään eivät paljoa auta. Tehokkain hoitomuoto on täydellinen elintapamuutos: rasvat ja sokerit pois, lisää rehuja ja lisää liikuntaa. Yksinkertaista, eikö totta!

Itse aloitin painonhallinnan vähäenergisillä tuotteilla, joilla korvasin ateriani. Sairaalan painonhallintaryhmä oli myös tukena. Saavutetun uuden painon ylläpito onkin sitten eri juttu. Vanhat rutiinit puskevat helposti pintaan. Ja mikä olisi sen parempi lääke kaamokseen ja masennukseen, kuin kunnon rasvainen pizzapala tai makoisat keksit ja suklaat? Tuskallista kieltäytymistä. On rankkaa miettiä jokaista suupalaa ja taistella mielihaluja vastaan. Pelkkä monipuolinen, terveellinen ravinto ei aina auta.

Itse löysin avun täydellisesti tasapainoitetuista ravintolisistä: kun kroppa saa kaiken tarvitsemansa, ei tule "ikäviä" mielihaluja pintaan. Näiden avulla pystyn unohtamaan herkut. Vihreästä teestä tehdyt kapselit lisäksi kiihdyttävät aineenvaihduntaa. Loppu onkin helppoa.

Tällä hetkellä olen saanut elopainosta 41 kg pois noin kolmessa vuodessa alun sahauksen jälkeen. Olo on reipas ja energinen. Liikkuminen on uskomattoman helppoa ja kynnys lähteä urheilemaan madaltuu päivä päivältä. Olen päässyt eroon metabolisen oireyhtymän myötä aloitetuista lääkityksistä ja tästä eteenpäin mennään luomulla = tasapainotetuilla ja tehokkailla ravintolisillä. Kaiken ei tarvitse olla vaikeata, ei edes laihduttamisen.

Hyvä artikkeli aiheeseen liittyen

Fibromyalgia - kanssani loppuun asti

Sain Fibromyalfia-diagnoosin 2005. Itse oireet ovat kulkeneet mukanani lähes niin kauan kuin muistan. Näin ollen en osaa määritellä taudin alkamisajankohtaa. Fibromyalgiaa sairastaa n. 2-5 % osa väestöstä. Sen myötä tulee tutuksi krooninen kipu. Normaalit tuntoärsykkeet voivat aiheuttaa sietämätöntä tuskaa. Muita oireita ovat uupumus, puutuminen, turvotuksen tunne, virkistämätön uni (ylös, alas tunnin välein) ja keskittymiskyvyttömyys, uuden oppimisen vaikeus ja muistin huononeminen. Usein tautiin kuuluu myös masentuneisuus tai ahdistuneisuus. Krooninen väsymysoireyhtymä, ärtynyt paksusuoli ja levottomat jalat ovat myös yleisiä fibromyalgiaa sairastavilla.

Fibromyalgian kipupisteet, Kuva lainattu Wikipediasta

 Poikkeava kipuilu ja alentunut kipukynnys johtuvat todennäköisesti hermoston kipuratojen poikkeavasta toiminnasta. Fibromyalgiassa samanlainen ärsyke aiheuttaa voimakkaamman kivun tunteen kuin muilla. Tämän olen kokenut useasti, niin synnytyksessä, kaatumisissa ja polven hajoamisessa. On tuskailtu hammasta purren.

Fibromyalgian aiheuttama haitta vaihtelee vähäisestä työkyvyttömyyttä aiheuttavaan. Kuinka ollakaan: sairaus on naisilla yleisempi kuin miehillä.Fibromyalgiaa ei pysty todentamaan millään mitattavilla testeillä, kuten laboratoriokokeilla tai röntgenillä. Mm. tämän vuoksi tautiin perehtymättömät lääkärit leimaavat potilaan helposti luulotautiseksi. Suomalainen vakuutuslääketiedekään ei pidä sitä sairautena. Vielä ei ole kukaan kuitenkaan passittanut minua psykologin luo.

 Kyse on parantumattomasta sairaudesta, joka joidenkin lähteiden mukaan "hellittää joillakin eläkeikäisenä" - varmaan tuon eläkkeen myötä tulevan stressittömän elämän myötä. Varsinaista kuntoutusta ei tautiin löydy, mutta fysioterapiasta ja joistain liikuntamuodoista voi olla apua. Liikunnan aloittaminen voi kuitenkin tuoda mukanaan "suurta tuskaa". Sisukas täytyy siis olla. Itse olen kokenut sauvakävelyn ja vesijumpan olevan oivallisia liikuntamuotoja. Niitä voi tehdä omaan tahtiinsa ja päivittäiseen kipuiluunsa sopeuttaen. Kävin myös kokeilemassa vasta-alkajille tarkoitettua joogaa ja Pilatesta. Maailman huonoin tasapainoni teki joogasta melkoista heilumista, mutta Pilates oli siedettävissä rajoissa. Kunhan vielä joskus opin hengittämään siellä oikein. Lisäksi kuntosali ja ohjattu jumppa, jossa ei pompita (polvi pettää) eikä riehuta liikaa, on tuntunut hyvältä. Tapiolan Ladyline on testattu ja lähiaikoina lienen sen vakituinen jäsen.

Itse olen saanut apua fibromyalgian oireille tehokkaista ravintolisistä: kun kroppa saa tarvitsemansa, vähenee kivut ja unen laatu paranee. Tätä kirjoittaessani olen nukkunut yöni putkeen puolisen vuotta. Mitä luksusta! Hyvien unien myötä on elämän laatu parantunut. Nämä ravintolisät tulevat olemaan käytössä loppuun saakka. Ja se on toivottavasti vielä kaukana... Sillä nämä ravintolisät on suunniteltu hidastamaan vanhenemista ja vähentämään sen mukanaan tuomia ongelmia. Kyseessä ovat laadukkaat Anti Aging -tuotteet. Lisäksi usein suositeltu ja selkeästi apua tuova lymfa-hoito on tehokasta. Mutta kallista. Lymfan olen pystynyt korvaamaan Galvanic Spa-hoidoilla (katso muualta blogistani): käsittely laittaa nesteet liikkeelle lymfahoidon lailla ja vähentää tämän kautta kipuilua. Suosittelen Spata ja ravintolisiä lämpimästi! Ja muistathan: ei ole ihan sama, mitä ravintolisiä syöt. Vain laadukkaasti kehitetyt, kelatoidut ja hyvin imeytyvät tuotteet vaikuttavat. Markkinoilla on hurjasti tuotteita, jotka käytännössä kulkevat  ihmisen läpi sen paremmin imeytymättä tai vaikuttamatta käyttäjään.

Suosittelen myös kaikille fibroille lämpimästi ryhmämuotoisia kuntoutuskursseja. Pääsin kurssille 7 vuotta diagnosoinnin jälkeen. Ryhmä oli mahtava ja tuntui upealta voida keskustella asioista ilman, että piti vääntää rautalangasta mistä on kyse. Olimme joukko mummeleita vertailemassa vaivojamme. Yhteisymmärrys oli uskomatonta. Olen saanut lauman uusia, ihania siskoja. Jaettu tuska lienee puolikas tuska.


Tietoa terveyskirjastosta

Galvaanista sähköä - selluliittille kyytiä

Katso käyttäjien kommentteja (englanniksi)


Galvaanista sähköä on käytetty kauneudenhoidossa vuosikymmeniä. Sähkö on ainoa keino, jolla hoitavat aineosat pääsevät ihon läpi sinne, missä ne voivat oikeasti vaikuttaa ihoomme. Vuonna 2012 markkinoille tuli laite, joka mahdollistaa tämän sähkön voiman käytön myös kotona. Tämä laite on juuri se, jolla itse pääsin kesällä 2012 itsesäälin syövereistä ylös ponnistamaan ja vaikuttamaan itse omaan hyvinvointiini. Armoton höyläys toi tuloksia: läskiä alkoi sulaa ja vaatteet vaihtuivat pienempiin. Koska samalla aloitin uuden aktiivisen lahduttamisen, en pysty kertomaan sinulle, kuinka paljon senttejä suli missäkin ajassa, annan Anna-lehden artikkelin puhua puolestaan. Koekäyttäjä sai sulatettua lanteilta ja vyötäröstä noin sentin viikossa. Siis viikossa! Itsekin huomasin jossain vaiheessa, että päälleni menivät samat vaatteet, jotka aiemmin olivat käytössä olessani 7 kg kevyempi. Eli ylimääräisiä senttejä oli todellakin kadonnut sieltä mistä pitää.

Olen tosin tehnyt tämän eteen töitäkin: vaikka laitteen käyttöaika on 5 minuuttia (hoito vaikuttaa 2 vrk), olen tehnyt tuon 5 minuuttia kullekin reidelle, allille, vatsalle, peffalle ym. kerrallaan. Olen samalla katsonut telkkarista dokumenttejä ja sarjoja, joita muutenkin katsoisin. Hyvin käytettyä aikaa siis. Laitteen hankinta on todella ollut fiksu päätös: kun sentit katoavat, kasvaa motivaatio laihduttamiseen ja mieliala nousee potenssiin 2. Ei paha. Säästän lisäksi paljon rahaa: kävin litkujakson jälkeen 2011 kavitaatiossa = läskin sulatuksessa isoon hintaan. Tulokset eivät olleet yhtä hyviä, kuin omalla laitteellani, mutta hinta oli huikea. Lisäksi hoitoja olisi pitänyt toistaa ainakin viisi kertaa, että tulokset olisivat olleet näkyviä. Rahani riittivät kolmeen. Nyt voin tehdä laitteellani hoidon niin usein kuin haluan ja ehdin, eikä minun tarvitse lähteä sitä varten pois kotoa minnekään. Laitteeseen laittamani rahat olen säästänyt jo moneen kertaan verrattuna kavitaatioon.

Jos laite kiinnostaa, ota yhteyttä (antiaging.ojanen@gmail.com): rekisteröityneet tilaajat saavat laitteen ja muutkin loistavat tuotteet tukkuhintaan -30 %. Kerron halutessasi tarkemmin miten. Laitetta ja muitakin tuotteita voit tutkiskella täältä:www.nuskin.com Eikun höyläilemään!

Kamera ja minä

Olen aina pitänyt valokuvista. Etenkin minua on ilahduttanut vanhat kuvat: filmi on tallentanut jotain pysyvää ihmisitä ajalta ennen minua. Myös jotain pysyvää minusta ajalta, jolloin en vielä ollut muovautunut minuksi.

Minä elämäni alussa by vaari

Opin rakastamaan valokuvaamista jo varhain ja Cocis-kamera sentin korkuisen filmin kera oli kansakoulussa (aivan: olen VANHA) luokkaretkillä kovassa käytössä. Nyt nuo kuvat ovat viehkeän punertavia ja niissä näkyvåt ihmiset tuntuvat onnellisilta trumpettilahkeisine lannefarkkuineen. Itselläni ei ollut farkkuja: kuljin useimmiten äitini tekemissä vaatteissa tai ei-niin-trendikkäissä-kuteissa.

Ukkini ja isäni olivat innokkaita valokuvaajia. Ukkini lasiset negatiivit kulkeutuivat jossain vaiheessa isälleni. Niissä on jotain maagista. Isä keskittyi paljolti dia-kuvaamiseen: se mahdollisti kuvien katsomisen isona. Muistatko? Aikana ennen tietokoneita ja digikuvaamista.Isän Olympuksella innostuin musta-valkoisista valokuvista. Biologian erikoiskurssin kyy-reissu oli vähemmän ahdistava (inhoa käärmeitä!) kun sain keskittyä johonkin mukavampaan. Sain ostettua ystäväni isän valokuvien kehitysstudion (loistava kokonaisuus!) ja työstin niillä aikani omia kuvia.

Isotätini Siia 1900-luvun alkupuolella

Digikuvaus on nostanut kuvausharrastukseni uuteen lentoon. En voisi kuvitellakaan matkustavani ilman ylipainoista kameraani. Ranteet huutaa hoosiannaa kameran laulaessa, mutta ilmankaan ei voi olla. Olen ollut onnekas päästessäni myös hyötymään kuvistani: kuvatoimisto Plugin kuvaajana olen saanut hieman toisenlaisen merkityksen kuvaamiselle: yksinhuoltajana olen aina tehnyt sivuhommia pystyäkseni takaamaan asumisen pahuksen kalliissa ympäristössä lähellä vanhempiani, jotka olivat ajoittain välttämättömät lasta ajatellen. Tosin asuinpaikkani on myös ollut oma valintani: se on aina tuntunut kodilta. Olen myös ollut mielelläni muutenkin lähellä vanhempiani. He ovat olleet ihania ja halittavia. Ja kuvattavia. Hyvä niin.

Koska markkinointia ei koskaan tee liikaa, kehoitan sinuakin käymään kuvatoimisto-Plugin sivuilla. Sieltä voit löytää upeita kuvia, joista muutama on minun ottama. Ihan omin pikku kätösin :D

http://www.plugi.fi/

Brad Pitt ja minä

Aivan pakko on laittaa eetteriin artikkeli "ystävästäni" Bradistä :D Mieshän käyttää samaa laitetta kuin minäkin! Niin tekee myös Nicole Kidman. Ei voi kuin onnitella hyvästä valinnasta.

Jos englanti sujuu, niin lue artikkeli täältä: Lue artikkeli täältä

Uusi alku, taustatutkimusta ja markkinointia

Ystäväni Ninan tekemä Galvanic Spa kasvohoito oli uuden polun alku. Huomasin, että jotain oli tehtävissä ja päätin lopettaa uhrina olon. Ainakin yrittää pitää. Olin valmis hankkimaan rasvaa sulattavan ja kiinteyttävän vartalolaitteen heti. Isäni kanssa sovimme, että osa laitteesta on synttärilahjani. 50-vuotispäivät eivät enää ahdistaneet kovin paljoa.

5 päivää  tilauksesta oli paketti perillä. Galvanic Spa -laitteella aloitin kropan kiinteytyksen. Vaikka painoa oli tullut takaisin, laihtumisen jälkeen vatsanahkani roikkui kaksinkerroin reisien päällä. Galvanic Spa piristi kummasti: kahdessa viikossa katosi lanteilta pari senttiä ja vyötäröstä reilusti yli sen. Tein käsittelyn pari kolme kertaa viikossa. Ruokavalion tarkkailu sai taas uutta pontta. Tästä tämä lähti!

Tutustuin laitteen valmistaneen yhtiön periaatteisiin ja tuotteisiin tarkemmin. Erityisesti firman luottoluokitus (5A1 - korkein mahdollinen) ja tarkkaan valvotut tutkimuskäytännöt vakuuttivat. Upea tutkimustiimi, yhteistyö huippuyliopistojen kanssa ja 16 kansainvälistä patenttia (2012) nostivat edelleen pisteitä. Yhtiö oli saanut maailmalla useita palkintoja, mm. Stevie-palkinnon vuoden parhaana yhtiönä Yhdysvalloissa. Oli perin järkeenkäypää, että tämä firma satsaa kehon hyvinvointiin sisältä ja ulkoa: ravintolisät tukevat kehon hyvinvointia solu- ja geenitasolla sisältäpäin palauttaen niiden toimintaa ajassa taaksepäin. Muut  tuotteet, kuten kokeilemani Galvanic Spa, vaikuttavat ihoon ulkoa päin, mutta syvältä ja tehokkaasti. Antiaging on firman genre - ja sitä minä tarvitsen!

Halusin ehdottomasti kokeilla ravintolisiä, joista ystävänikin oli saanut apua: olin laihtuakseni popsinut monesta purkista erilaisia vitamiineja ja hivenaineita. Silti olo oli aina nuutunut ja väsynyt. Mittautin antioksidanttitasoni siihen tarkoitetulla erikoisskannerilla. Ei niin paha tulos, mutta parannusta tarvittiin. Syödessäni useasta purkista erilaisia vitamiineja, mineraaleja ja muita aineita, sain sekalaisen määrän aineita, joiden määrät ja suhteet eivät olleet optimaalisia. Osa aineista esti toisten imeytymisen ja jotain tuli liikaa. Omegahappojen tasapainokaan ei ollut oikea. Etsittyäni tietoa antioksidanteista ja vapaista radikaaleista, minulle selvisi, että kaupan lisäravinteista ei useinkaan imeydy kuin 5-30 % (C-poretabletista imeytyy mm. 5 %!). Tämä näkyi skannaustuloksestani. Purkkeihin satsaamani isot rahat eivät tuoneet toivomaani katetta.

Hankin itselleni tämän uuden löytämäni firman kautta ravintolisien johtotähdet, tehokolmikon, joka lupasi paljon hyvää. Sekä tietysti pillerit, jotka kiihdyttävät aineenvaihduntaa. Ennen kaikkea minulle luvattiin rahat takaisin, jos mittauttamani antioksidanttitaso ei nousisi alkumittauksesta kolmessa kuukaudessa. En menettäisi siis mitään: jos taso pysyisi samana, saisin rahat takaisin. Ja jos se nousisi, kuten toivoin, saisin paremman olon itselleni. Todellinen win-win -tilanne!

Nuori mies toi paketin suoraan kotiini neljän päivän kuluttua tilauksestani. Viikon ripulikausi alkoi. Kehoni, erityisesti suolistoni, oli huonossa kunnossa eikä kestänyt tehokkaita ravintolisiä. Puolitin annoksen, jolloin suolikin rauhoittui. Reilun viikon kuluttua ihmettelin sitä puhtia ja innokkuutta, joka minusta löytyi. Mietin, mitä muuta elämässäni oli oikeasti muuttunut ravintolisien myötä. Yhtenä aamuna se aukeni: en enää heräillyt öisin vaan nukuin yöni tasaisesti aamuun asti. Hieman pitempään olisin toki voinut nukkua, mutta yhtäjaksoisen yöunen jälkeen en tuntenut itseäni niin väsyneeksi kuin viimeiset 20 vuotta olin tuntenut.

Tässä ihanassa uudessa tilanteessa minua harmitti ainoastaan se, että en enää muistanut uniani. Rakastan unia. Niiden ihania tapahtumia - kuin eläisin kahta elämää yhtä aikaa. Toisaalta: nyt minulla oli puhtia elää itse omaa elämääni täydellä höyryllä! Jaksoin tavata ystäviäni ja käydä ulkona. Pystyin kokemaan ainakin osan tuon maagisen unimaaliman kokemuksista ihan itse. Elävässä elämässä.

Ravintolisien syömisen aloitettuani en myöskään enää himoinnut jokaista ohittamaani suklaapatukkaa tai leivosta. Ei yksinkertaisesti tehnyt mieli mitään hyvää. Paitsi porkkanoita, miniluumutomaatteja ja nektariineja. Namskis! Painon hallinta helpottui huomattavasti. Tämän myötä myös jaksoin liikkua aktiivisemmin - tosin kipujeni ja polvivammani sanelemissa rajoissa. Sauvakävelyä ja vesiliikuntaa. Ihan mukavaa. Kävin myös kokeilemassa joogaa ja Pilatesta. Joogaan tasapainoni ei oikein taipunut. Jälkimmäinen tuntui onnistuvan pienin muutoksin myös minulta, entiseltä aktiiviselta tanssijalta. Ehkä vielä joku päivä pystyisin myös taas tanssimaan!

Uusi aktiivinen sosiaalinen elämä on saanut minut huolehtimaan itsestäni aina vain enemmän. Voisi ehkä jopa sanoa, että minä olen nykyään kiinnostunut itsestäni: mitä minä puen päälleni, miltä minä näytän, mitä muut ajattelevat minusta, mitä muuta minä voisin tänään tehdä. Sain hankittua itselleni myös kauan himoitsemani Galvanic Spa -kasvolaitteen, jolla tuo aiemmin mainittu roikkuva naama saatiin aisoihin: bulldog-juonteet poskien vieressä ja huulia alaspäin vetävät juonteet alkoivat vähitellen häipyä. En mielestäni näytä enää niin äkäiseltä ja maansa myyneeltä keski-ikäiseltä vanhalta naiselta, kuin olin näyttänyt ennen törmäämistäni Galvanic Span ihmelaitteisiin. Kuten jo mainitsin: olen nykyään todella onnellinen nainen!

Kun itse saa kokeilla ja kokea, uskoo kokemaansa. Näin se on erityisesti meidän suomalaisten suhteen. Minä olen ollut mielenkiintoisella matkalla itseeni ja kokenut sen varrella jotain ihmeellistä. Sellaista, jonka haluan jakaa koko maailman kanssa. Päätin lopulta rohkeasti ryhtyä käyttämieni tuotteiden markkinointiverkoston aktiiviseksi jäseneksi ja jakaa kokemaani hyvää myös muille.

Tämän päätöksen myötä aloitin myös tämän blogin. Haluan jakaa kokemukseni teidän lukijoiden kanssa. Samalla voin jakaa myös tiedon murusia perustuen etsintöihini ja kokemuksiini. Toivottavasti olet valmis mielen räjäyttävään matkaan. Varaudu tietyn asteiseen markkinointiin ja uusien innovaatioiden esittelyyn (Yhtiö tuo markkinoille vuosittain jotain uutta, ihmeellistä ja ihanaa), mutta myös ehtaan pohdintaan asioista. Kerron asiat niinkuin olen ne itse kokenut tai ymmärtänyt. Irtisanoudun siitä, että sanomaani pidetään faktana. Muista tarkistaa asiat itse, jos joku juttu epäilyttää tai mietityttää. Näin minäkin teen.

Jos haluat tutustua vielä tarkemmin näihin asioihin, voit ottaa minuunkin suoraan yhteyttä: antiaging.ojanen@gmail.com. Järjestän esittelytilaisuuksia pääkaupunkiseudulla ja satunnaisesti myös muualla Suomessa. Olet myös lämpimästi tervetullut tiimiini: opastan sinua mielelläni uuden elämän ja ihanien mahdollisuuksien alkuun.

Life Happens...

Onnistuneen litkulaihdutuksen jälkeen painon ylläpito oli tuskaa. VLCD-dietillä on helppo pudottaa painoa, mutta sen ylläpito olisin sitten toinen juttu. Popsin vitamiineja ja kaikkea, mihin liittyi lupaus laihtumisesta tai jaksamisesta. Tuntui, että pelkkä ranskalaisten haistaminen toi pari kiloa takaisin. Ja taas vedettiin lahdutuslitkuja. Inhottava noidankehä!

Sitten sattui elämä. Taas. Käsi hajosi ja kuntoliikkumisesta - ja liikkumisesta ylipäätään - tuli melko mahdotonta. Täysin tunnoton käsi teki omiaan ja kaatoi vesilitran tietokoneen päälle. Se siitä koneesta. Toisinaan taas kättä särki vietävästi, valvotti öisin ja syötätti särkylääkkeitä, joita muutenkin tuli otettua liikaa. Paino alkoi todella taas nousta ja masennus käydä päälle. Olin jo vaipua totaaliseen epätoivoon. Itseinho senkuin kasvoi.

Fibromyalgia oli yksi jarruttava lisä kunnon ylläpitämisessä: myös se valvotti öitä ja joka paikkaa särki. Joskus vain tuntuu, että teet mitä tahansa, koko maailma pistää vastaan. Tosin uhrina olo on helppoa.

Jo käyttöön otetut pienemmät vaatteet piti siirtää syrjään ja kaivaa takaisin vanhat säkit, miesten jumbo-farkut ja T-paidat. Know the feeling? Olin valmis hyppäämään kaivoon. Hieman lohtua toi se, että sain leikkausajan hermopinteen avaamiseksi. Tästä ei voinut kuin nousta ylöspäin.

Ennen leikkausta ystäväni Nina kävi piristämässä minua ja tekemässä minulle Galvanic Spa -kasvohoidon uudella "taikalaitteellaan". Ilme piristyi ja laihduttamisesta roikkumaan äitynyt naamani tuntui sopivan paremmin kasvojen luiden päälle! Tätä olin kaivannut. Kun kuulin, että on olemassa myös vastaava laite vartaloa varten, olin koukussa. Suuret lupaukset nostivat toivoa ja netistä etsitty tieto vakuutti: tällä systeemillä saan mahani ja roikkuvan nahkani kasaan. Olin toisaalta valmis tarttumaan ihan mihin oljenkorteen vain päästäkseni eteenpäin sillä tiellä, jonka olin päättänyt viedä loppuun asti. Katsoessani isäni tuskailua ison lääkemäärän ja rollaattorin / pyörätuolin kanssa olin vakuuttunut, että kaikki on tehtävä.

Ja näin kävi! Mutta se on jo toinen juttu :D

Varoitus: tämän sivun tekstit sisältävät vahvasti "tuotesijoittelua" ja niistä saattaa tulla markkinoinnin maku. Näin on tarkoituskin: hyvää on hyvä levittää ja haluan jakaa maailman parhaimmat innovaatiot myös sinun kanssasi! Tulen kertomaan myös ajoittain mieluisista tuotteista Hullaannu tästä -osassa. Rohkenetko heittäytyä ja hullaantua?

Pyrin myös kertomaan näillä sivuilla kantapään kautta kokemistani asioista, kuten vanhenemisesta, sairauksista (erityisesti "elintasosairauksista") ja itsensä hoitamisesta. Toivon, että sinun ei tarvitsisi iskeä päätäsi samaan kantoon suotta. Lue ja opi. Ja toimi. Tuotesopimusten ja patenttioikeuksien vuoksi osa tuotenimistä pysyy piilossa. Ota siis rohkeasti yhteyttä minuun halutessasi tietää enemmän.

Olen onnellinen nainen.

Täytyi täyttää 50 vuotta ennen kuin ymmärsin aloittaa pitämään itsestäni oikeasti huolta. 20 vuotta yksinhuoltajana oli tuonut matkan varrelle erilaisia haasteita, joskin myös ihania hetkiä, elettyä elämää.

Vuosia elämää hankaloittanut Fibromyalgia, neljästi leikattu polvi, nivelrikko, selän välilevyn kaventuminen, kaulan nivelten kulumat (muun muassa :D) sekä metabolinen oireyhtymä veivät elämästä kaiken hohdon. Mietin, tässäkö tämä elämä nyt oli. Olinko menossa kohti loppua kituutellen kivuissani, taistellessani kivun sietorajoilla itseäni kotiin kolmanteen kerrokseen kauppakasseineni? Pelottavasti tunnistin itseni isässäni, jolla on myös metabolinen oireyhtymä ja kivuliaat nivelrikot. Diapeteksen takia nivelrikkoja ei voi korjata ja siksi kivulias tilanne tulee jatkumaan loppuun asti.

Välttelin sosiaalisia kontakteja väsymykseni vuoksi, tuskailin töiden kanssa pystymättä keskittyä ja unohdellen asioita. Muuttuin vähitellen uupuneeksi ja ihan aidoksi mökkihöperöksi. Lääkäri kirjoitti joka tapaamisella lisää reseptejä: fibromyalgiaan, nukahtamiseen, kipuihin, kolesteroliin, II diapetekseen, masennukseen - ja kuljetettuani vuorokauden verenpainemittaria mukanani, myös verenpainelääkkeitä. "Suomeksi": ihan oikea Metabolinen oireyhtymä! Mikä kirosana.

Ahdistavat kuvat vuodelta 2006

Päätin näyttää itselleni mistä minut oli tehty. Hankin lähetteen sairaalan laihdutusryhmään - yritetty oli ihan itsekin ja monen monituista kertaa. Vertaistuesta ei siellä ollut juurikaan apua, mutta koin pitemmän pussilitkuttelun olevan valvottuna turvallista ja sillä sai hyvän alun sinnikkääseen painonpudotukseen. Aktiiviliikkuminen ja kuntoilu vaativat edelleen pitkän palautuymisen - kiitos Fibromyalgia - mutta tilanne helpottui vähitellen.

Sain pudotettua vuodessa painoa n. 30 kg! Pystyin lopettamaan kolesteroli- ja diapeteslääkkeeni ja vältettyä lääkärin suunnitteleman verenpainelääkityksen. Liikkuminen oli helpompaa, joskaan ei aina kivutonta. Tästä piti alkaa uusi elämä...