Olen aina eksynyt Barcelonaan töiden merkeissä. Niin nytkin, vaikkakin enemmän "harrastetyön" tiimoilta. Anti-aging - ja hyvinvointituotteiden konferenssi antoi hyvän motiivin lähteä etsimään Suomea karttavaa kevättä ja lämpöä. Eipä tarvinnut pettyä :D Suomen kevät oli antanut odottaa itseään jo pitkään, ja usko sen saapumiseen oli ennen matkaa jo melkein kadotettu. Ajatuksena oli käydä harjoittelemassa kevättä Espanjassa ja tuoda se sieltä vaikka väkisin kotiin Suomeen.
Espanjassa naiseus ja naisellisuus on aina ollut valttia. Nainen on Madonna ja matriarkka, jota arvostetaan äitinä, kodin hengettärenä ja kauneuden tyyssijana. Suomessa naiseus on usein piilotettu tehokkuuden maskuliinisuuuden alle. Kotiäitejä patistetaan töihin ja naisten työpanos on ja on ollut varmasti yksi Suomen tämänhetkisen varallisuuden perusta. Sota-aikana naiset tekivät miesten työt kotirintamalla. Ja omansa siinä sivussa. Sotakorvausten maksaminen vaati koko kansakunnan panosta, ja naiset kantoivat tässäkin kortensa kekoon. Mutta totuus on myös se, että naisen euro on Suomessa edelleen paljon pienempi kuin miehen euro. Kuinka moni mies lähtee kouluttautumaan naisvaltaiselle alalle niiden huonon palkkauksen vuoksi? Miksi miehiseltä "hanslankkarialalta" saa parempaa palkkaa konepellin alla työskennellessä, kuin sisar hento valkoinen saa hoitaessaan meidän isovanhempiamme, sairaitamme. Eläviä ihmisiä, lihaa ja verta? Jos miehet olisivat enemmistönä sairaanhoitoalalla, olisi tuon alan palkkaus tällä hetkellä varmasti toinen.
Itse viihdyn kieltämättä housuissa, mutta Bracelonan aurinko sai vetämään piukan mekon päälle ja laittamaan kopisevat korkokengät jalkaan. Naisellisuus esille, kaaret näkyviin! Temperamentia ¡mierda! Pohjoisen napaketusta kuoriutui + 30 C lämmössä perinaisellinen hepsankeikka, hopsanssaa.
Majoituksemme oli osuvasti Ramblan päässä vanhassa kaupungissa, lähellä merta. Lyhyt matka kaikkeen oleelliseen. Konferenssialueelle kävelimme mukavan aamulenkin raikkaassa aurinkoisessa aamussa. Paljon tietoa kolmessa päivässä. Muutamia herkkupaloja teillekin:
Mark Bartlett
http://www.nuskin.com
Naisten välisestä ystävyydestä voisi kirjoittaa romaanin: sitä löytyi sylikaupalla Barcelonasta. Toinen toisiinsa tukeutuminen ja toisien auttaminen on tärkeä tukipilari verkostomarkkinoinnissa ja oli ilo huomata, että se myös toimii. Saimme tutustuua toinen toistaan mielenkiintoisempaan uuteen tuttavuuteen ja nauttia Espanjassa asuvan Britin, Brendan, huolehtivasta kaitsennasta. Parhaat tapakset ja pinchasit löytyivät vaivatta.
Miesten yllättävä huomio Barcelonassa oli hämmentävää, mutta kieltämättä addiktoivaa. Oliko se Barcelonan lämpö, mustat yöt vai ihmisten energian tuoma tunne - huomio on aina mukavaa. Ainakin positiivinen sellainen. Eikö? Itse uskoisin, että sisältä kumpuava uusi puhti ja positiivinen energia toimi ainakin jonkin asteen magneettina tälle huomiolle. Antiaging toimii ja saa haluamaan aina vaan lisää.
www.dreamstime.com
Miksi Suomessa ei ole ketään näin ihanan hullua, joka täyttäisi betonilähiömme sulavilla linjoilla, talveen iloa tuovilla väreillä ja kauniilla linjoilla. Maailmassa on ainakin yksi asia, joka sinunkin pitää tehdä ennen lopullista auringonlaskua: mene Barcelonaan, etsi Gaudi, hurmioidu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti