sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Sosiaalinen media ja markkinointi

Sosiaalinen media on noussut tärkeäksi markkinakanavaksi. Niin FaceBook kuin Twitterikin tuo ruudulle ystäviemme kokeilemia ja hyväksi / huonoksi kokemia tuotteita, tapahtumia ja asioita. Erityisesti itse pidän mahdollisuudesta tuoda esille itselle tärkeitä asioita, kuten kierrätystä, Downshiftingiä ja luonnon puolesta puhumista. FB:n kautta olen löytänyt uusia mielenkiintoisia asioita, joskus toki myös melkoista kuraa.




Markkinointi ei ole paha asia: on hyvä saada kuulla uusista tuotteista ja innovaatioista. Maailmassa on armoton määrä asioita, joita pitäisi päästä kokeilemaan. Miellelläni suon joskus jonkun muun tekevän ainakin ne huonommat valinnat ennen minua. Voin ilolla jättää ne sitten väliin.

Yksi oivallisista sosiaalista mediaa hyödyntävistä innovaatioista on suosittelumedia Hopottajat. Hopottajissa on suuri joukko suomalaisia ihmisiä, jotka halutessaan liittyvät testikampanjaan. Kampanjassa he kokeilevat tuotteita ja jakavat mielipiteensä ystävilleen ja suuremmalle kohdeyleisölle juuri sosiaalisen median kautta.


Henkilökohtaista, kasvotusten tapahtuvaa inteeraktiotahan tämä ei poista: hopottaa voi myös nenätysten, ja se jos mikä on mukavaa. Olen itse ollut jo vuosia hopottaja ja ilolla odotan aina uusia kampanjoita, uusia tuotteita testattavaksi. Raportointi antaa minulle hyvän syyn olla yhteydessä ystäviini ja sosiaalisena olentona teen niin ja usein.

Jos sinäkin haluat lähteä testaamaan tuotteita laidasta laitaan, liity mukaan. Koko ajan tulee uusia tuotteita testattavaksi. Kysytty suosittelukoodi on HOP3898

Liity täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti